Digiloikka etäopetukseen

Koronavirus-epidemian aiheuttamat poikkeusolot vauhdittivat Soisalo-opiston digiloikkaa etäopetukseen. Vaikka kansalaisopiston kurssit on peruttu kevään 2020 ajaksi, taiteen perusopetus jatkuu etäopetuksena ja muu työ Soisalo-opistossa jatkuu, vaikka työarki muuttui nopeasti. Soisalo-opiston taiteen perusopetuksen piirissä on alle 800 oppilasta, joista noin puolet on tanssikoulun oppilaita, kolmannes musiikkiopiston oppilaita ja loput kuvataidekoulussa, käsityökoulussa tai taideleikkikoulussa. He kaikki saavat nyt…

Taide tulee luokse

Soisalo-opisto tuo taidetuokioita ikääntyvien päivätoimintaan Varkauden alueella ”Taide tulee luokse” -hankkeen kautta. Toiminnassa heittäydytään sanataiteen, tanssin, musiikin ja kuvataiteen avulla taiteen maailmaan. Hankkeessa tehdään kokeiluja erilaisten taideharrastusten toteuttamisesta osana ikääntyvien päivätoimintaa. Jokaisessa ryhmässä vieraillaan kerran kuukaudessa. Sisällöt kehitetään palvelemaan kohderyhmää, joka on aikaisemmin jäänyt sivuun tavallisesta kurssitoiminnasta. Tavoitteena on, että sopivia uusia sisältöjä voidaan jatkaa…